Varmuutta työntekijöiden kansainväliseen liikkuvuuteen

Työntekijöiden lähettäminen ulkomaille voi avata uusia liiketoimintamahdollisuuksia, mutta samalla se tuo mukanaan työoikeus-, raportointi-, sosiaaliturva- ja verovelvoitteita, jotka vaihtelevat maittain.

Autamme yrityksiä hoitamaan kansainväliseen liikkuvuuteen liittyvät velvoitteet hallitusti, ennakoivasti ja ennen kaikkea lainmukaisesti.

Hoidamme Suomesta ulkomaille:

  • lähetetyn työntekijän EU-raportoinnit
  • sosiaaliturvasta todistavat A1-todistukset ja Kelailmoitukset
  • EU:n ulkopuolisiin maihin kohdistuvat viisumi- ja työlupaselvitykset
  • työnantajarekisteröintiin liittyvän konsultoinnin
  • verotuksellisiin asioihin liittyvän tiedonhaun

Hoidamme ulkomailta Suomeen:

  • oleskelulupiin ja viisumeihin liittyvät selvitykset ja ohjeistukset
  • ulkomaisen työntekijän relokaation Suomeen

Miksi valita meidät?

Kansainvälisen liikkuvuuden asiantuntemus

Paikallisten vaatimusten tuntemus ja osaava tiedonhaku

Yhteistyöverkosto eri maissa

Sujuva asiointi joko yhdellä yhteyshenkilöllä tai koko tiimin voimin

Sanktioriskien minimointi ja ajansäästö

Pyydä tarjous

Mitä tietoja tarvitsemme?

Kansainväliseen liikkuvuuteen liittyvän palveluntarpeen kartoittamiseksi tarvitsemme ensin perustiedot:

  • yrityksen Y-tunnus / VAT-numero
  • yhteystiedot
  • tiedot projektista tai toimeksiannosta:
    • mikä lähde-/kohdemaa kyseessä
    • työn ajankohta ja kesto
    • työtehtävät
    • kuinka paljon työntekijöitä lähdössä ulkomaille / tulossa Suomeen
    • työntekijöiden kansalaisuus

Palveluntarpeen kartoittamisen jälkeen pystymme räätälöimään teille sopivimmat ratkaisut joko lyhyemmälle tai pidempikestoisemmalle yhteistyölle.

Palvelumme

Palvelumme kattaa laajat kansainvälisen liikkuvuuden palvelut yrityksille

EU-raportointi ja lähetettyjen työntekijöiden ilmoitukset

Mitä teemme?

Autamme yrityksiä varmistamaan, että työntekijöiden kansainvälinen liikkuvuus hoidetaan asianmukaisesti ja työmatkailmoitukset tehdään vaaditussa aikataulussa.

Miksi teemme?

Toiseen EU-maahan työskentelemään lähetettävästä työntekijästä on tehtävä ennakkoilmoitus vastaanottavan maan työviranomaiselle. Tämä perustuu EU-direktiiviin, jolla EU pyrkii sääntelemään jäsenmaiden työvoiman liikkuvuutta ja takaamaan, että ulkomailla työskennellessään työntekijöillä on vähintään samat työolot ja -ehdot, kuin kohdemaan työntekijöillä. Ulkomaan työskentelyn ennakkoilmoitusprosessia kutsutaan lähetetyn työntekijän ilmoitukseksi tai EU-raportoinniksi.

Miten teemme sen?

Raportointivelvoitteet perustuvat muun muassa EU:n lähetettyjä työntekijöitä koskevaan sääntelyyn sekä kunkin maan kansalliseen lainsäädäntöön. Vastaanottavan maan työviranomainen määrittelee, miten, milloin ja millaisia asioita lähetettävästä työntekijästä ja yrityksestä ilmoitetaan. Käytännöt ja vaatimukset vaihtelevat maittain merkittävästi.

Mitä, jos sitä ei tehdä?

Virheellinen tai puutteellinen raportointi voi johtaa yritykselle kohdistuviin sakkoihin, projektin viivästymiseen, työskentelyn keskeyttämiseen tai pahimmillaan toimintakieltoon kyseisessä maassa. Sakot voivat vaihdella sadoista euroista kymmeniin tuhansiin euroihin. Lähetetyn työntekijän ilmoituksesta voit lukea lisää myös blogipostauksestamme Mikä lähetetyn työntekijän ilmoitus?

A1-todistukset ja Suomen sosiaaliturva ulkomaantyössä

Mitä teemme?

Huolehdimme yrityksen työntekijöille Suomen sosiaaliturvasta todistavat A1-todistukset kuntoon. Voimme tarvittaessa seurata niiden voimassaoloa ja varmistaa, että vanhenevat todistukset uusitaan ajallaan.

Miksi teemme?

A1-todistus osoittaa, että yrityksen työntekijä kuuluu ulkomailla työskennellessään Suomen sosiaaliturvan piiriin ja että lakisääteiset sosiaalivakuutusmaksut maksetaan Suomeen. Todistuksen suositellaan olevan voimassa kaikilla ulkomaan työmatkoilla, ja joidenkin maiden työmaille se voi olla myös sisäänpääsyvaatimuksena.

Lisää tietoa A1-todistuksista saat Eläketurvakeskukselta.

Työnantajarekisteröinnit ulkomailla

Toisinaan työntekijän lähettäminen ulkomaille ei onnistu pelkällä EU-raportoinnilla – joissain tilanteissa suomalaiselle yritykselle voi syntyä velvollisuus rekisteröityä kohdemaahan työnantajaksi tai muuten paikallisen verottajan tai muun viranomaisen rekisteriin. Rekisteröitymisvelvollisuus riippuu esimerkiksi työn kestosta, työn luonteesta, paikallisesta asiakkaasta tai siitä, syntyykö yritykselle kohdemaassa palkanmaksuun, ennakonpidätykseen tai sosiaalivakuutuksiin liittyviä velvoitteita.

Selvitämme puolestasi, mitä velvoitteita kohdemaassa syntyy ja avustamme tarvittavissa rekisteröintitoimenpiteissä.

Verotus ja palkkahallinnon velvoitteet

Ulkomaan työskentely voi aiheuttaa verovelvoitteita sekä työntekijälle että työnantajalle. Jos yrityksellä katsotaan olevan kohdemaassa pysyvä toimipaikka, työmaa tai liiketoimintaa harjoittava henkilö, voi sille myös muodostua ulkomaille niin sanottu kiinteä toimipaikka (Permanent Establishment eli PE), Kiinteän toimipaikan muodostuminen voi johtaa siihen, että osa yrityksen tuloksesta tulee verotettavaksi kohdemaassa ja yritykselle syntyy paikallisia veroilmoitus-, kirjanpito- ja rekisteröintivelvoitteita.

Työntekijän näkökulmasta kiinteällä toimipaikalla työskentely voi synnyttää verovelvollisuuden kohdemaahan työmatkan ajalta.

Emme ole itse ulkomaan veroasiantuntijoita, joten verotuksellisissa asioissa tukeudumme sekä suomalaisiin että ulkomaisiin verokonsultteihin, jotta asiakasyritystemme ulkomaan työskentelyyn liittyvät veroriskit, kiinteän toimipaikan muodostumisen mahdollisuus sekä paikalliset palkkahallinnon velvoitteet saadaan selvitettyä ja toteutettua oikeaoppisesti.

Työluvat ja maahanmuuttoasiat

Autamme työ- ja oleskelulupiin liittyvissä kysymyksissä EU:n sisällä ja EU:n ulkopuolella.

Onko yrityksesi työntekijä menossa työskentelemään EU:n ulkopuolelle, mutta et pääse viisumi-/työlupa-asiassa eteenpäin?

Selvitämme puolestasi kohdemaihin tarvittavat viisumit ja/tai työluvat sekä niihin liittyvät muut dokumenttivaatimukset, ja tuemme niin yritystä kuin työntekijää hakemusprosessissa. Joidenkin kohdemaiden viisumi- ja oleskelulupaprosessit ovat niin monimutkaisia ja säänneltyjä, että ne kestävät jopa useita kuukausia ja vaativat onnistuakseen paikallisen konsultin (esim. USA).

Tarvittaessa autamme teitä löytämään sopivan asiantuntijan ja voimme toimia yhteyshenkilönä teidän ja paikallisen konsultin välillä.

Vai oletko palkkaamassa osaajan ulkomailta, mutta et tarkalleen tiedä, mitä viisumi- tai oleskelulupaprosessi pitää sisällään?

Me neuvomme Schengen-viisumiin liittyvissä kysymyksissä ja/tai selvitämme Suomeen tulevan työntekijän tilanteeseen sopivan oleskeluluvan. Tuemme oleskelulupaprosessissa sekä työntekijää että työnantajaa. Lupaprosessit ovat toisinaan monimutkaisia, mutta pystymme vuosien kokemuksellamme tunnistamaan niiden mahdolliset kompastuskivet ja selvittämään mahdolliset ongelmatilanteet.

Relokaatiopalvelu Suomeen

Kun yritys palkkaa osaajan ulkomailta, hänelle on myönnetty asianmukainen oleskelulupa ja maahantuloasiat on saatu järjestykseen, on työntekijällä edessään asettuminen Suomeen. Mitä nopeammin työntekijän arjesta saadaan sujuvaa, sitä pikemmin hän voi keskittyä olennaiseen ja sitä varmemmin hän viihtyy uudessa asuinmaassaan pidempään. Avustamme Suomeen asettumiseen liittyvässä byrokratiassa ja käytännön asioissa.

Palvelupaketti räätälöidään aina asiakkaan tarpeen mukaan, ja se voi sisältää esimerkiksi:

  • virastokäynnit (esim. Digi- ja väestövirasto, verotoimisto)
  • pankkitilin avaaminen (sisältäen henkilökohtaisen käynnin pankissa)
  • Kela-asiat
  • asunnon hankinta, sähkösopimus, nettisopimus, kotivakuutus ym.
  • mukana tulevien perheenjäsenten tarpeet, esim. päivähoitoon tai työllistymispalveluihin hakeutuminen

Ymmärrämme vieraaseen maahan saapumisen haasteet ja teemme parhaamme, että ihmiset pääsevät mahdollisimman nopeasti kiinni uuteen arkeen.

Miten prosessi toimii?

1. Kartoitus

Selvitämme työn luonteen, kohdemaan ja velvoitteet.

2. Dokumentointi

Keräämme tarvittavat tiedot ja asiakirjat.

3. Raportointi ja rekisteröinnit

Hoidamme ilmoitukset ja koordinoinnin.

4. Tuki työn aikana

Autamme mahdollisissa muutoksissa, tarkastuksissa ja lisäselvityksissä.

Ota yhteyttä!

Suunnitteletko työntekijän lähettämistä ulkomaille? Aiotko palkata työntekijän ulkomailta Suomeen? Ole meihin yhteydessä, niin autamme kartoittamaan tarvittavat toimenpiteet nopeasti ja opastamme niiden hoitamisessa käytännönläheisesti.

Pyydä tarjous! Soita 044 362 8290

Usein kysyttyjä kysymyksiä

Kansainvälisellä liikkuvuudella (englanniksi Global Mobility) tarkoitetaan tilanteita, joissa työntekijä työskentelee toisessa maassa esimerkiksi työnantajansa lähettämänä työntekijänä, projektikomennuksella, konsernin sisäisessä siirrossa toisessa maassa tai etätyössä ulkomailta käsin.

EU:n sisällä olevan vapaan liikkuvuuden ajatellaan usein tarkoittavan sitä, että suomalainen työnantaja voi vapaasti lähettää työntekijänsä työmatkalle toiseen EU-maahan. Yksityishenkilöille vapaa liikkuvuus mahdollistaakin liikkumisen EU:n sisällä ilman monia virallisia asiakirjoja, mutta toisessa EU-maassa työskentely edellyttää kuitenkin huomattavasti enemmän sääntelyä ja byrokratiaa.

Työntekijän ulkomaan työskentelyyn voi liittyä useita samanaikaisia velvoitteita. Ennen työskentelyn aloittamista tulee selvittää esimerkiksi A1-todistuksen tarve, työskentelymaan ilmoitus- ja rekisteröintivelvoitteet, verotus sekä mahdolliset viisumi- ja työlupavaatimukset. Velvoitteet riippuvat muun muassa työskentelymaasta, työntekijän tilanteesta, työskentelyn kestosta ja työn luonteesta.

A1-todistuksella osoitetaan, minkä maan sosiaaliturvalainsäädäntöä työntekijään sovelletaan hänen työskennellessään tilapäisesti toisessa maassa. EU- ja ETA-maissa sekä Sveitsissä A1-todistus tarvitaan tyypillisesti silloin, kun työntekijä lähetetään työskentelemään toiseen maahan suomalaisen työnantajan palveluksessa. Autamme selvittämään A1-todistuksen tarpeen ja tarvittaessa hoitamaan hakemusprosessin.

Jos työntekijällä on tiedossa useita lyhyitä ulkomaan työmatkoja, hänelle voidaan hakea niin sanottu usean maan A1-todistus. Se voidaan myöntää enintään kahdeksi vuodeksi kerrallaan, ja se helpottaa toistuvaa matkustamista ilman erillistä hakemusta jokaista matkaa varten.

A1-todistus sekoitetaan joskus eurooppalaiseen sairaanhoitokorttiin, mutta ne eivät ole sama asia. Eurooppalainen sairaanhoitokortti oikeuttaa saamaan lääketieteellisesti välttämätöntä hoitoa tilapäisen oleskelun aikana toisessa EU- tai ETA-maassa tai Sveitsissä, kun taas A1-todistus liittyy sosiaaliturvaan ja sosiaalivakuutusmaksujen määräytymiseen työnteon aikana. On myös hyvä huomioida, että A1-todistus on työnantajakohtainen; työnantajan vaihtuessa todistus ei siirry automaattisesti uudelle työnantajalle, vaan entinen A1-todistus tulee päättää ja uuden työnantajan tulee tehdä työntekijälle uusi hakemus.

Monissa maissa työntekijän lähettämisestä on tehtävä ilmoitus paikalliselle viranomaiselle ennen työskentelyn aloittamista. Ilmoitusvelvollisuus ja ilmoituksen sisältö vaihtelevat maittain, ja joissakin tilanteissa myös työnantajalla tai toimeksiantajalla voi olla rekisteröintivelvoitteita. Selvitämme työskentelymaan vaatimukset ja autamme tarvittavien ilmoitusten tekemisessä.

Ei välttämättä, mutta ulkomailla työskentely voi synnyttää yritykselle erilaisia rekisteröinti- tai ilmoitusvelvoitteita. Esimerkiksi työnantajarekisteröinti, verotukseen liittyvät velvoitteet tai työskentelymaan muut paikalliset rekisteröinnit voivat tulla kyseeseen. Arvioimme tilanteen kokonaisuutena ja selvitämme, mitä velvoitteita juuri kyseisessä maassa ja kyseisessä työskentelytilanteessa syntyy.

Ulkomailla työskentely ei automaattisesti tarkoita, että palkasta tulee maksettavaksi veroa työskentelymaahan. Verotukseen vaikuttavat esimerkiksi työskentelyn kesto, työntekijän verotuksellinen asuinvaltio, työnantajan kotipaikka sekä se, missä työ tosiasiallisesti tehdään. Verosopimusten soveltaminen voi vaikuttaa siihen, missä palkkatulo verotetaan. Selvitämme yhdessä tarvittavat verotukselliset lähtökohdat ja työskentelymaan velvoitteet.

EU- ja ETA-maiden sekä muiden maiden välillä on merkittäviä eroja työnteko-oikeuden osalta. EU-kansalainen voi yleensä työskennellä toisessa EU-maassa ilman erillistä työlupaa, mutta työskentelyyn voi silti liittyä muita ilmoitus- tai rekisteröintivelvoitteita. EU ulkopuolelle suuntautuvassa työskentelyssä viisumi- ja työlupavaatimukset tulee selvittää aina tapauskohtaisesti.

Kyllä. Autamme yrityksiä kansainväliseen työskentelyyn liittyvien velvoitteiden selvittämisessä ja käytännön asioiden hoitamisessa. Palveluihimme kuuluvat esimerkiksi A1-todistukset, työntekijöiden lähettämiseen liittyvät ilmoitukset, työnantajavelvoitteiden selvittäminen sekä viisumi- ja työlupavaatimusten kartoittaminen. Voimme toimia yrityksen tukena joko yksittäisessä ulkomaan työskentelyyn liittyvässä asiassa tai laajemmassa kokonaisuudessa.

Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.